sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Ei vipu venettä kaada?



Hiljaiseloa


Olen päivittänyt blogia viimeksi viime vuoden puolella jos oikein muistan. Miksi näin? Ajanpuute. Kyllästyminen. En tarkkaan tiedä. Ylipäänsä olen seurannut markkinoita hieman vähemmän intensiivisesti, kuitenkin päivittäin. Kauppaa olen käynyt suht maltillisesti.

Mitäs tässä viime aikoina (noin vuoden aikana) on sitten kohdallani tapahtunut? Ihan lyhyesti muutamia juttuja:

  • Tein pienemmät salkut ensin Osuuspankkiin (1% kulukaton innostamana, siellä asiakkuus ja arvo-osuustili oli valmiina) ja sitten Mandatumiin. Nyt olen nämä testisalkut myynyt tyhjiksi.
  • OP alkoi sähläämään hinnoittelunsa kanssa, ilmeisesti 1% kulukatto poistuu jossain vaiheessa.
  • Mandatum on varmaan hyvä kun ensin muuttuu käyttäjäystävällisemmäksi ja paremmaksi, hinnoittelu on jo nyt ok. Kaikki vaan oli niin vaikeaa ja monen mutkan takana Nordnetiin verrattuna.
  • Tällä hetkellä sijoitukseni ovat siis pääosin Nordnetissä, lisäksi Handelsbankissa (oma pääasiallinen pankkini) suoraan rahastoja, Seligsonin rahastoja ja PYN Elite.
  • Olen vihdoin virtaviivaistanut kk-säästöohjelmani, vuosia se ottikin. Nyt alkaa oleen ilo silmälle, löytyy siis tuolta.
  • Olen myyyt rönsyjä pois salkusta ja sekin näyttää nyt hyvältä - lukuunottamatta hieman liian suurta Nordea-painoa. Päivitetty salkun sisältö löytyy tuolta.

Salkun sisällöstä


Salkun sijoitusten viimeaikaisesta (noin vuoden ajan) kehityksestä ja omista toimista lyhyesti, en kaivele faktoja vaan mutulla muistelen kehitystä ja ajan kulua:
  • H&M vihdoin noussut kuopastaan. Isoimpia omistuksiani eli tämä ollut itselle erittäin merkittävä juttu. Vikat ostoerät pian +50%, kokonaisuus enää hieman miinuksella.
  • AT&T noussut erinomaisesti ja kuuluu salkkuni positiivisempiin tapauksiin. 
  • Hyvää kehitystä on ollut myös mm. Fortumilla ja Verizonella (en ole ostanut enkä myynyt).
  • Sampo ja etenkin Nordea lasketelleet, molempia olen ostanut lisää.
  • SHB laskenut myös, olen ostanut lisää.
  • L&T laskenut, olen ostanut lisää.
  • Nokia joo, kaikki tietää viime päivien laskun.
  • Nokian Tyres, olen ostanut laskussa lisää
  • PYN Elite on junnannut paikoillaan, mielessä hieman keventää sen osuutta. Uskoa Vietnamiin ja rahastoon on, mutta sijoitus on hyvin riskinen ja käteisen osuutta täytyisi hieman lisätä.
  • Muhin rahastoihin olen koko ajan säästänyt lisää ja mm. Phoebukseen myös mutoin kuin kuukausittain. 

Usko omista sijoituksista ei varsinaisesti isosti horju nyt mitään firmaa kohtaan. H&M oli pitkään isoin murhe, nyt se on Nordea. Aloin osteleen sitä lisää aivan liian aikaisin n. 10e tasolta, eli vaikka uskoa tulevaan vielä löytyykin, olen isosti pakkasella ja osingot ovat ihan eri tasolla kuin vaikkapa vuosi sitten kuvittelin olevan lähivuosina. Osinkovirtaan tuli lisälovea myös Sammon osingonleikkauksen myötä. Nokia on niin pienellä painolla, ettei heikkous niin paljoa merkitse (pidän osakkeet vain siksi, että kyseessä on elämäni ensimmäiset osakkeet, en jaksa enää edes kunnolla seurata firmaa eikä uskoa firmaan oikein löydy).


Vipunen vivulla kohti uusia haasteita


Kuten nimenikin kertoo, vipu on osa elämääni. Tällä hetkellä olen ottanut pankista ulos käytännössä kaiken mitä irti saa, sijoitusasuntoon ja osakkeisiin. Blogin salkun sisältö ei sisällä käteisen osuutta, mahdollisesti jatkossa lisään sen sinne ja tiedot velkaisuudesta myös. Itselläni on kaikenlaisia taulukoita toki, ja kun käteinen tuonne lisätään, on sen osuus 15% salkusta. Tämä käteisen osuuden lisäys tietenkin laskee muiden sijoitusten prosentuaalista osuutta kokonaisuudesta hieman, esim. Sammon osuus vähenee n. 2%  12% tuntumaan.

Velan osuus koko portfolion markkina-arvosta on huimat 45%, tässä mukana siis käteisen osuus. Jos maksaisin käteisen osuudella velkaa pois, olisi velan osuus koko markkina-arvosta noin 35% eli edelleen erittäin paljon. Koen kuitenkin (edelleen), että riskini ovat hyvin, jopa keskimääräistä vipusijoittajaa paremmin, hallinnassa. Käteisen osuutta on tarkoitus maltillisesti hieman lisätä, mikäli hyviä kevennyksen paikkoja ilmaantuu. Myyntilistalla (pieniä kevennyksiä) voisivat olla jo mainitun PYN Eliten lisäksi ainakin Nordea ja SHB, ehkä myös Sampo. Näistä lievää uskon horjumista ainoastaan Nordeaa kohtaan, muita on vain tullut ostiskeltua liikaa :)

Kuten olen aiemmin kertonut, minulla on 1% korolla pankista sijoituslaina, maksuaika 20 vuotta. Maksan lainaa pois kuukausittain ansiotuloistani. Lainan vakuutena ei ole osakkeita, eli minkäänlaiset muutokset pörssikursseissa tai vakuusarvoissa eivät vaikuta lainaan millään lailla. Nordnetissä minulla on luotto-ominaisuus aktivoituna, mutta sen luottoa käytän vain satunnaisesti ja pienillä summilla. Isossa romahduksessa mahdollisesti lisään superluoton käyttöä.

Edelleenkin teen töitä sen eteen, että mahdollisessa romahduksessa en panikoidu, uskon salkkuni firmojen (ja rahastojen) kestävän markkinoiden myllerrykset, olen varautunut osinkovirtojen heikentymiseen (vaikka vakaita osinkofirmoja suosinkin) ja ennenkaikkea, uskon pystyväni lisäämään omistuksiani romahduksessa sen sijaan, että alkaisin väärällä hetkellä niitä myymään.


P.S.
Vipusijoittaja, lue vielä kerran nämä, äläkä sählää lainojesi kanssa itseäsi isoon liemeen - ole valmis, tapahtui IHAN MITÄ TAHANSA :)