maanantai 4. syyskuuta 2017

Lievää laskua elokuussa



Salkun tuotto ja osingot


Elokuussa jäin ensimmäisen kerran blogini lyhyessä historiassa vertailurahastoani jälkeen. Lopulta tappiota tuli n. 1,6% vertailurahasto EUNL:n päästessä puolta pienemmillä menetyksillä. Salkun kehitystä voi tarkemmin tutkailla omalta 'Salkun kehitys' välilehdeltään.

Salkkuni osinkoihin voi tutustua tarkemmin juuri päivitetyllä omalla 'Osingot' välilehdellään. Tämän vuoden brutto-osingot tulevat olemaan jonkin verran 2000e päälle.

Sain vihdoin päivitettyä myös Salkun sisällön. Hitaasti mutta varmasti rahastojen osuus salkussa nousee. Kaikkien rahastojen, mukaan lukien etf:t, osuus salkusta on nyt noin 16,5%, puolisen vuotta sitten osuus oli noin 11,5%. Suurimman omistuksen Sammon osuus on tässä ajassa tippunut yli 16%:sta nykyiseen noin 12%:iin uusien sijoitusten myötä. Suurimpien omistusten paino alkaa riskienhallintamielessä olla jo aika ok.


Ostot ja myynnit


Kuukausittaiset rahasto-ostokset tein taas suunnitelman mukaisesti (NordnetSeligsonHandelsbanken). Suunnitelma siis löytyy tuolta.

Muutoin kävin aika vilkasta osakekauppaa käyttäen hyväksi Nordnetin pikkukauppojen kampanjaa (halvat välityspalkkiot). Pikkukaupoista käteen jäi lopulta uusina yhtöinä pienellä painolla salkkuun:
- Pihlajalinna (sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelut, Dextra osa konsernia), jota ostin kolmessa erässä. Tässä ostossa taustalla on halu päästä hyötymään terveysbisneksestä, joka omaan makuuni on hieman vääristynyttä jo nykyisellään (esim. KELA:n ja vakuutusten rooli) ja kunnat ulkoistavat palvelujaan säästöpaineiden alla ja osin myös ideologisista syistä. Yhteiskunnan murros Sote-soppineen tuo firman seuraamiseen lisäjännitystä ja mahdollisuuksia. Olen myös Pihlajalinnan tyytyväinen asiakas. Olen melko vakuuttunut, että firmalla on hyvä tulevaisuus, mutta minulla ei ole hajuakaan, paljonko osakkeesta kannattaisi nyt maksaa.
- Ponsse (metsäkonevalmistaja), jota olen pidempään hieman seuraillut ja johon sekä analyytikot että kanssasijoittajat tuntuvat uskovan. Oston paikka avautui hieman odotuksista jääneen kvartaaliraportin ja sitä seuranneen kurssilaskun jälkeen. Osakkeen jatkaessa laskuaan tein vielä lisäoston hieman myöhemmin.
- Huhtamäki (pakkausvalmistaja), jota ostin myös kolmessa erässä. Pidän yhtiötä laadukkaana ja olen jossain määrin seuraillut firmaa pidempään. Kurssi on ollut jo pidempään laskussa ja sysäyksen ostolle antoi hieman negatiivinen kvartaaliraportti ja sen jälkeinen lasku. Huhtamäen ongelmat kuitenkin olivat nyt lähinnä firmasta riippumattomia (mm. Intian verouudistukseen liittyvät väliaikaiset ongelmat). Kuriositeettinä mainittakoon, että omistin Huhtamäkeä hetken myös vuonna 2013 tehden kaupoilla minimaalisesti voittoa. Tuolloin sekä osto että myynti tapahtuivat 13e tietämissä. Nyt kurssin laskettua mielestäni houkuttelevalle tasolle ollaan reilusti yli 30e hinnoissa. Useimmiten hyvän osakkeen myyminen on vain yksinkertaisesti tyhmää :)

Muita uusia ostoksia salkkuun elokuussa olivat USAan laajalla hajautuksella sijoittava etf VTI sekä IBM. Uskon IBM:n selättävän vaikeutensa ja firman osingonmaksukyky on hyvällä tolalla todellista käännettä odotellessa.


Nousijat ja laskijat


Elokuun merkittävimmät nousijat olivat:
- Fortum, yli 9%.
- Nordea, lähes 6%

Surkeimmin pärjäsivät:
- Lassila & Tikanoja, laskua yli 7%
- AT&T, laskua lähes 5%
- Sampo, laskua noin 4%
- H&M, laskua lähes 4%

Yllä mainittu kaikki sijoitukset, jotka elokuussa nousivat tai laskivat yli 4%. Äkkivilaisulla voi todeta, että elokuun huonoon tuottoon vaikutti erittäin merkittävästi kahden suurimman omistukseni (Sampo ja H&M) noin 4% lasku. Mielenkiintoista on Nordean ja Sammon kulku täysin eri suuntiin, vaikka Sampo omistaa merkittävissä määrin Nordeaa ja Nordean tulos vaikuttaa oleellisesti Sammon tulokseen. Sammon kurssilaskusta en ole huolissani, päin vastoin, koska huonoja uutisia ei ole korviini osunut, toivon laskun jatkuvan, tiedä vaikka pääsisi vielä ostamaan lisää!


Kyttäyspaikat ja suunnitelmat


Elokuussa tein paljon ostoja ja nyt on tarkoitus rauhoitella tilannetta. Toki pyrin etenemään tehdyn suunnitelman mukaisesti ja hyödynnän selkeät ostopaikat, mutta mitään äkkinäisiä uusia ostoksia ei nyt toivottavasti tule.

Myyntiaikeita ei nyt juurikaan ole, poikkeusena ehkä Ford, jonka painoa voisin keventää jos kurssi nousee. Lähimpänä lisäostorajaa ovat seuraavat osakkeet (näihin noin 5% kurssilasku tai vähemmän riittää, jotta ostan lisää)
- AT&T
- Aktia
- H&M (pitäydyn toistaiseksi vanhassa suunnitelmassani)


Odottamattomaan valmistautuminen


Vaikka kurssien lasku elokuussa oli loppupeleissä varsin maltillista, päädyin ylläolevaan blogin kuvitukseen tärkeistä syistä. Se muistuttaa minua siitä, että en ole todellista markkinoiden laskua vielä koskaan elänyt ollen mukana markkinoilla. Jos alle 2% pudotus salkussa kirpaisee, miltä tuntuu kun kurssit oikeasti laskevat ja omaisuus sulaa syliin? Pitäydytäänkö suunnitelmassa vai valtaako paniikki mielen? En povaa mitään maailmanloppua mutta joka tapauksessa teen paljon töitä sen eteen, että olen valmis, jos ja kun markkinat joskus taas voimakkaammin ja pidempikestoisesti laskevat. Tapahtuu se sitten pian tai joskus kaukana tulevaisuudessa.

Itselle tämä valmistautuminen merkitsee tietenkin henkistä valmistautumista mutta myös huolehtimista siitä, että suunnitelmat ovat kunnossa ja rahaa sijoittaa lisää laskumarkkinassa löytyy. Tällä hetkellä minulla on periaatteessa valmiudet jatkaa kuukausittaisia suunnitelman mukaisia ostoja riippumatta markkinoiden tilasta, koska se raha tulee pääosin palkasta ja osingoista. Ongelmaksi muodostuu Nordnet-lainan hyppääminen hopea-tasolle kurssien riittävästi laskiessa ja luonnollisesti kk-ostoja suurempiin ostoihin ei tuossa tilanteessa juuri järkeviä mahdollisuuksia ole, koska 2,49% korko on yksinkertaisesti pidemmän päälle liikaa ja koron saaminen kultatasolle nousisi ykkösprioriteetiksi. Kaikkien superluoton tasojen korot myös voivat nousta ja osakkeiden lainoitusasteet laskea, samalla kun kurssit laskevat.

Olen aikaisemmin käsitellyt Nordnetin superluoton riskejä kirjoituksessani Nordnet Superluotto - riski ja mahdollisuus. Itselläni on edelleen tavoitteena korvata superluotto tarvittaessa pankkilainalla, mutta prosessi on edelleen hieman vaiheessa :)

2 kommenttia: