Luodaanpa katsaus menneeseen kuukauteen. Tapahtumia kuukaudelle kertyi enemmän kuin tarpeeksi.
Ostot
Gjensidige Forsikring
Ostin norjalaista vakuutusyhtiötä Gjensidige Forsikring 110kpl kurssiin 126,50 NOK. Jo entuudestaan firma oli suurimpia omistuksiani. Tein oston osingon irtoamispäivänä. Kurssikehityshän oli ollut jo pidempään mollivoittoista ja osingon irtoamisen jälkeen kiusaus lisäostoihin kasvoi yksinkertaisesti liian suureksi. Toki osake on parhaimmillaan ollut varmasti yliarvostettu, mutta viime aikaiselle kurssilaskulle ei kuitenkaan sinänsä ole ollut kunnon syitä. Ja nyt näyttäisikin siltä, että oston ajoitus olisi mennyt kokolailla nappiin. Kurssi on tuosta ostosta noin kuukaudessa noussut yli 8%.Pienet alle 200e ostokset
Päätin ensimmäistä kertaa käyttää hyväkseni Nordnetin kampanjaa, missä alle 200e ostosta menee vain 0,99e välityspalkkio. Ostin useampaa seurannassa ollutta mielenkiintoista firmaa yhden pienen satsin (ajalla 24.-28.4.). Jokaista olisin voinut ostaa enemmänkin, JOS kurssi olisi ollut houkuttelevammalla tasolla. Nyt koen, että ostin kaikkia hieman liian kalliilla, mutta olen tyytyväinen, että olen nyt mukana näidenkin firmojen omistajajoukossa. Mikäli minkä tahansa ostetun osakkeen kurssi oleellisesti tippuu ilman merkittävää firmaan itseensä liittyvää syytä, olen valmis ostamaan lisää. Kurssin noustessa todennäköisesti jätän position näin pieneksi. Kaikki firmat ovat vakaata tulosta tekeviä hyviä osingonmaksajia. Alla lueteltu firmat ja lyhyet kommentit.
Tikkurila
Venäjän elpyminen ottanut ensi askeleensa ja tämä tukee Tikkurilan kehitystä tulevaisuudessa. Muutoinhan kasvu hieman tahmaa mutta osinko ok näilläkin hinnoilla. Oston jälkeen julkaistu Q1 liiketoimintakatsaus tukee hyvin omia mutuilujani: Päämarkkinoista vahvinta kasvu oli nimen omaan Venäjällä, ja myös ruplan vahvistuminen tuki tulosta. Toki ongelmiakin on ja Q1 liikevoittohan jäi ennusteista. Ongelmat eivät kuitenkaan liity niinkään itse yhtiöön vaan enemmän ympäröivään maailmaan (mm. materiaalikustannusten nousu), joten en ole huolissani.DNA
Vakaata toimintaa, vakaata tulosta, vakaata osinkoa. Omistan jo entuudestaan useampaa operaattoria, mutta tulipa tätäkin sitten vielä ostettua. Tein oston pian positiivisesti yllättäneen Q1 raportin jälkeen.
Raisio
Raisio on pisimpään yhtäjaksoisesti osinkoaan kasvattanut suomalainen yritys. Olen myös tykästynyt Elovena-välipalakekseihin. Kun kurssikin on viime aikoina ajautunut ostoja ajatellen suht hyvälle tasolle niin mikäs tätä ostaessa.
Kesko
Kesko on ollut osakkeena minulle hieman kuin Sampo. Hyvä firma, jota haluaisin omistaa, mutta kun on aina niin pirun kallis. En toki arvosta Keskoa samalle viivalle Sammon kanssa enkä halvallakaan nostaisi painoa salkussa samoihin lukemiin, mutta kuitenkin. Sammon kohdalla sain hyödynnettyä viime kesän dipin. Keskon kohdalla tilaisuutta ei ole tullut joten nyt päädyin ostamaan sitten kalliilla. Tein ostot hieman odotuksista jääneen Q1 raportin jälkeen. Isossa kuvassa Keskossa kiehtoo osingon lisäksi näytöt viime aikaisista rakenteellisista uudistuksista ja onnistuneista yrityskaupoista. Myös yhteistyökuviot Oriolan kanssa ovat erittäin mielenkiintoinen juttu. Omat lähikauppani ovat myös K-Kauppoja, toinen entinen Siwa, joten omistuksen myötä asiointi lähikauppaan myös muuttuu mukavammaksi.
eQ
Vaikka firma on ollut jonkin asteisessa seurannassa jo pitkään, tietyn sysäyksen ostolle kuitenkin antoi taustatyöskentely omaa blogitekstiäni 'Aloittelijan indeksirahasto-opas' kirjoittaessa. Aikaisemmin olin lukenut vain analyysejä, mielipiteitä, pyöritellyt lukuja yms. Vasta nyt tutustuin yhtiön nettisivuihin ja palveluihin, etenkin rahastovalikoimaan. Ja heti tuli olo, että olisipa mukava tehdä sijoituksia myös eQ:n kautta :) No enpä ole tehnyt, eikä ole suunnitelmissakaan, mutta entisestään usko firmaan kuitenkin vahvistui. Toisaalta tällainen yhtiö, mikä vääjäämättä on melko riippuvainen markkinoiden yleisestä kehityksestä (suoraan esim. hallinnointipalkkioiden kautta), ei ole optimaalinen omaan salkkuuni, mutta pienellä painolla kuitenkin toivoakseni mainio lisä. Jännityksellä jään odottamaan löytyykö kasvua ja paraneeko tulos riittävää tahtia nykyisen loistavan osinkotason ylläpitämiseksi, nythän osinkoja on makseltu kosolti enemmän kuin mitä tuloksesta irtoaa.
Kuukausisäästäminen
Normaaliin tapaan tein sijoitussuunnitelmani mukaiset kuukausittaiset ostot. Tein myös pienen muutoksen suunnitelmaan. Lisäsin hieman kuukausisäästämisen summaa ja tuplasin kehittyvien markkinoiden etf:n osuuden (IS3N), koska kehittyvien markkinoiden paino ei sittenkään vaikuttanut riittävältä. Kehittyviä markkinoita omistan kyseisen etf:n lisäksi lähinnä Seligsonin Pharos-rahaston kautta, mutta Pharos ei ole lähtökohtaisesti yhtä pitkän ajan sijoitus kuin muut kuukausisäästämisen rahastot. Omistan edelleen myös hyvin pienen määrän Vietnamiin sijoittavaa PYN Eliteä.
Salkun kehitys
Ja miten huhtikuu sitten meni? Voitin vertalurahastoni - tosin erittäin niukasti! Olen hissuksiin alkanut opettelemaan Googlen taulukoita ja tarkoitus olisi käppyröitä joka kuukausi päivittää. Nyt käppyröiden alku näyttää hienolta, vaikka miinukselle tuo omakin huhtikuu meni (salkku -0,06% vs EUNL -0,61%). Itse asiassa huhtikuun tulokseen täytyy olla erittäin tyytyväinen, kun huomioidaan osingoista maksetut verot ja Sammon osingon irtoaminen, joka tulee maksuun vasta toukokuussa.
Annoin sekä salkulleni että vertailurahastolle 31.3.2017 arvon 1000 ja siitä alkaen ensimmäinen käppyrän päivitys näyttää edellä mainituilla luvuilla tältä.
Mitään oleellista informaatiotahan tämä ei vielä anna pitkään aikaan, mutta kunhan esittelin käppyräsysteemini. Ehkä huomionarvoista on kiinnittää huomiota kuitenkin siihen, miten tilastoilla ja kaavioilla on helppo johtaa harhaan. Oheinenkin kuva antaa vaikutelman, että salkku on vajonnut oleellisesti vähemmän kuin vertailurahasto, vaikka todellisuudessa molempien kehitys oli käytännössä lähes sama ja vajoaminen ylipäänsä merkityksettömän pientä. Jatkossa tuottovertailut löytynevät omalta välilehdeltään, kunhan olisi vaan aikaa asiaan enemmän paneutua.
Muuta
Huhtikuu oli tietenkin myös hyvä kuukausi osinkojen suhteen, ennen veroja osinkoja kertyi lähes 800 euron arvosta. Osingoista tarkemmin omalla sivullaan tuolla.
Paljon olisi muutakin asiaa mielessä, mutta kovin tuntuu olevan kiireistä tämä ihmisen elämä. Jos nyt jätän tekstin kesken jatkaakseni sitä myöhemmin, on pian toukokuu puolessa kun saan jotakin julkaistua? Parempi siis jättää tähän ja naputella uusia tekstejä jos aikaa jostain siunaantuu. Ja mihin se aika sitten menee? No, töitä pitäisi tehdä. Halpa auto pitäisi ostaa. Nordnetin sijoituslainalle pitäisi löytää turvallisempi vaihtoehto. Ja tärkeimpänä ajan viejänä tietenkin koti, vaimo ja lapset.
Niin joo. Kirjoituksessani H&M - Pohjaongintaa tein suunnitelmaa mahdollisia H&M lisäostoja varten. Yhtiön tilanne ei mielestäni ole merkittävällä tavalla muuttunut, eli toistaiseksi pitäydyn suunnitelmassa. Seuraava raja lisäostoilleni on 210sek ja melko jännät paikat on, tippuuko kurssi sinne saakka lähiaikoina, huomioiden tämän viikon osingon irtoamisen. Olen tyytyväinen strategiaani, ainakin ilo sijoittamisessa säilyy. Kurssin kehitystä on mukava jännätä kun sekä nousu että lasku on tervetullutta - mahdollinen kurssinousu kutittelee aina kivasti, toisaalta toivon, että saisin satsin vielä halvemmalla tätä yhtiötä, minkä tulevaisuuteen uskon.
Niin joo. Kirjoituksessani H&M - Pohjaongintaa tein suunnitelmaa mahdollisia H&M lisäostoja varten. Yhtiön tilanne ei mielestäni ole merkittävällä tavalla muuttunut, eli toistaiseksi pitäydyn suunnitelmassa. Seuraava raja lisäostoilleni on 210sek ja melko jännät paikat on, tippuuko kurssi sinne saakka lähiaikoina, huomioiden tämän viikon osingon irtoamisen. Olen tyytyväinen strategiaani, ainakin ilo sijoittamisessa säilyy. Kurssin kehitystä on mukava jännätä kun sekä nousu että lasku on tervetullutta - mahdollinen kurssinousu kutittelee aina kivasti, toisaalta toivon, että saisin satsin vielä halvemmalla tätä yhtiötä, minkä tulevaisuuteen uskon.
EQ porskuttaa kyllä hyvin!
VastaaPoista